Hyppää sisältöön

Romanssihuijattujen kokemuksia: Kielon tarina

Olipa kerran yksinäinen Kielo uudessa kodissaan. Jotain puuttui hänen elämästään. Yksinäisyys jylläsi takaraivossa. Eräänä iltana katsoessaan TV:tä hän näki mainoksen Eliittikumppani-sivustosta. Sieltähän se onni ja autuus varmaan löytyisi, hän ajatteli.

Saman tien hän liittyi sinne jäseneksi. Siitä seurasi, että hänelle tuli päivittäin uusia ehdokkaita. Muutamat hän ohitti sopimattomina, joihinkin hän kommentoi.

Eräänä päivänä Leo otti häneen yhteyttä. Kuvattomasta profiilista löytyi aivan hurmaava koneinsinööri. Leo ehdotti, että siirryttäisiin sähköpostin puolelle viestittelemään. Sinne hän lupasi laittaa myös valokuvia itsestään. Näin heille muodostui nettisuhde noin kolmeksi kuukaudeksi. 

Leon viestit olivat imartelevia, rakkautta täynnä olevia ja ylistäviä. Tätä jatkui päivästä toiseen. Totta kai ne hivelivät Kielon mieltä ja loivat uskoa tulevaan. Kukaan aikaisemmin ei ollut ylistänyt häntä näin ihanasti. 

Chattailu jatkui, Kielo odotti iltaisin viestejä. Ne tulivat yleensä samoihin aikoihin. Nyt puhelin kilahti, viesti tuli taas. Missä puhelin on, Kielo mietti. Se löytyi kuitenkin pienen etsinnän jälkeen. Se oli jäänyt tyynyn alle, sohvalle.

Miltä sinusta tuntuisi jos kuulet viestin tulevan ja etsit ja etsit puhelintasi?

”Chatti auki, voi miten hän odottaa paluuta Suomeen, ja ihanat emojit vain pomputtelee viestissä. Hän on tulossa viikon päästä Suomeen.”

Odotus palkitaan?

Kielo päätti keittää hänelle lohikeiton, mitä Leo sanoi rakastavansa syödä. Lohikeittoon Kielo osti tuoretta lohta, tilliä ja mausteeksi sipulia. Kielo keitti lohikeiton valmiiksi, lorautti vielä kermaa pehmittämään makua.

Laittoipa hän pihalle, oven läheisyyteen, vihreän kynttilän palamaan ikään kuin liikennevaloksi.  

Myöhemmin Leolta tulikin viesti Kielon pettymykseksi, että hänen tulonsa siirtyy parilla viikolla, kun ei saanutkaan työtänsä valmiiksi sovitussa aikataulussa. Mikä harmitus, lohikeittokin oli jo valmiina. 

Kielo piti kuitenkin päivittäin yhteyttä Leon kanssa. Aina vaan löytyi uusia syitä, miksi hän ei päässyt palaamaan Suomeen. Kielo oli auttanut häntä rahallisesti jo aika paljon Leon tarpeisiin. 

Tästä syntyi Kielolle pelko, että häntä on huijattu. 

Lopulta Leo pidätettiin, kun hän oli palaamassa Suomeen, lentokentällä lähtöselvityksessä vanhentuneen työskentelyviisumin takia ja hän joutui telkien taakse.

Pidätys kesti kaksi viikkoa. Siellä hänellä meni joulu ja uusi vuosikin. Hän stressasi vatsansa kanssa jo työskentelynsä aikana, ja vaiva vain paheni pidätyksessä. 

Leolta oli otettu puhelin pois pidätyksen ajaksi, ja hän sai paikallisen asianajajan avukseen. Sinä päivänä kun Leon piti päästä vapaaksi, maksettuaan ensin uuden viisumin ja sakot, asianajaja ilmoitti Kielolle, että Leo on menehtynyt sairaalassa verenmyrkytykseen, joka aiheutui vuotavasta mahahaavasta. 

Samalla asianajaja ilmoitti, että Leo oli tehnyt testamentin Kielolle, että hän saisi kaikki lainaamansa rahat takaisin. Asianajaja jatkoi vielä yhteydenpitoa Kielon kanssa jonkin aikaa, ja hänelle vannottiin, ettei tämä ole petosta.

Romanssihuijauksen tunteiden vuoristorata

Kielo koki tämän nettiromanssin aikana elämän tunneroihun syttymisen, kukoistuksen ja myöskin sammumisen. Mitä hän tästä kaikesta oppi? 

Kielo haluaa varoittaa muita naisia, että ns. ”auervaaroja” on entistä enemmän näillä deittisivustoilla. Hän kehottaa heitä myös olemaan erittäin varovaisia ja epäilemään matalalla kynnyksellä. 

Näin Kielo joutui rikoksen uhriksi. Maailma ei kuitenkaan kaatunut tähän, vaan hän jatkoi täyttä elämää tämän karmean kokemuksen jälkeenkin. 

PS. Jälkeenpäin toisella deittisivustolla Kielo kohtasi vastaavanlaisen huijarin. Tällä kertaa hän oli kuitenkin niskan päällä tunnistettuaan huijausyrityksen. Huijari paljasti itse itsensä, kun Kielo kertoi ettei halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Yhteydenpito loppui kyseisen henkilön kanssa, vaikka tämä yritti vakuutella, ettei hän ollut pyytänyt rahaa, ainoastaan kertonut itsestään. 


Kirjoittaja

Kielo