Hyppää sisältöön

Romanssihuijattujen kokemuksia: Zenyan tarina

No nyt on elämä mallillaan. Olen etsimässä unelmataloani. Siinä on ainakin kuusi huonetta, ja vesi siintää vieressä. Sipoosta on löytynyt ihanan talo joen vieressä. Myös merenrantatalo Porvoossa on kova vaihtoehto. Kirkkonummelta löytyy myös aika viehättävä talo veden vierestä.

Unelmastani tulee totta. Minä, omat teinini sekä Herman ja tytöt saavat oman huoneen. Hermanille oma työhuone on todella tärkeä. Etätyö on tärkeä ansaintapiste.

Kolme vuotta aikaisemmin. Menen pienesti hetkeen, jolloin istuin riippukeinussa. Vieressäni on kuppi kahvia ja kyynärsauvat. Polveni on turvonnut ja korjaan ortoosia. Samalla kuitenkin hymy tulee huulille, ja iloitsen tästä hetkestä, koska olen tavannut Eemelin – mutkattoman menomiehen Savosta, joka sanoi, että nyt laitetaan elämät kuntoon.

Sijoittaminen kryptoihin

Olen tutustunut Eemeliin, joka on täynnä hyviä ideoita. Eemeli on aloittanut sijoittamisen amerikkalaiseen kryptosijoitusyhtiöön, mutta hänen luottotietonsa ovat menneet, eikä hänellä ole rahaa.

Olen velaton ja tilanteeni on kohtalaisen hyvä. Tehdään diili ja saadaan hyvä tuotto. Tästä on hyvä lähteä. Toki mietin tätä asiaa toisen ja kolmannenkin kerran, mutta Eemeliltä löytyy todisteet, dokumentit ja tieto siitä, että yritys on luotettava.

Hän hankkii minulle myös yhteyshenkilön – naisen, jonka edesmennyt mies on tehnyt hyvän sijoituksen. Kaikki on sujunut hyvin. Yhtiö on vakavarainen ja luotettava. Tosin se on vaihtanut nimeään jo kertaa.

Ja nyt mennään.

Ainoa ongelma on, että trading manager on vaihtunut, ja uusi trading manager Herman on todella tarkka kaveri. Hän on ollut aikaisemmin Deutsche Bankissa töissä. Hän osaa asiat, mutta Eemelin ja Hermanin kemiat eivät kulje yhteen. Herman toivoo, että minä olen se kontaktihenkilö, koska englannin kieleni on aika hyvä. Myös Herman tuntuu siihen todella tyytyväiseltä.

Nyt Eemelikin alkaa olla paremmin perillä kuvioista, kun minä olen ollut selittämässä, kuinka tämä prosessi oikein etenee. Koen olevani todella tärkeä.

Yhtiö on hyväksynyt minut rahoittajaksi, ja saadessamme tuotot jaamme ne tasan. Kuulostaa hyvältä.

Ensimmäinen sijoitukseni vuoden 2021 lopussa: olen urakoinut ja maksanut tiukasti maksuja, joita vaaditaan. Se tietysti ihmetyttää, että tahti maksaa aina uudestaan ja uudestaan on kova. Syitä on erilaisia; on veromaksuja ja erilaisia muita lisäkuluja, jotka vaativat aina lisämaksuja.

Kun tilanne alkaa olla se, että on vaikeaa maksaa, niin Herman sanoo: ”ota vaan pikalainaa, jos et saa lainaa tavallisesta pankista, koska se on sen väärti. Saamasi tuotot ovat niin suuret, että et tule koskaan katumaan.”

Tunteet syvenevät

Yhteistyömme on kannattavaa, ja kaikki asiakkaat ovat tyytyväisiä. Elämä jatkuu. Hermanista tulee minulle rakas. Herman kysyy, olenko sinkku.

No minähän olen.

Kerron, että teen ruokaa tyttärelleni. Hänelläkin on kaksi tytärtä. Suhteemme syvenee. Syvenee ja syvenee. Lopulta Herman kutsuu minua rakkaaksi vaimokseen. Hän tahtoo myös puhua äidilleni, joka on hoivakodissa ja huonossa kunnossa. Hänestä tulee osa perhettäni.

Kuinka lapsemme voivat, hän kysyy aina lapsistani. Olen todella onnellinen. Koen, että meille kasvaa se kaivattu perheyhteys. Olen saanut kumppanin – järkevän ja jämerän miehen, joka pistää elämän ja talouden kuntoon.

Meille tulee hyvä ja hieno elämä.

Herman muistuttaa, ”älä katsele turhan vaatimattomia taloja, koska me tarvitsemme tilaa ja hyvän elämän”. Se on toki ihmeellistä, että yhteisestä tapaamisesta ei tule mitään.

Olen maksanut ensimmäisen sijoituksen loppuun, jonka jälkeen Herman sanoo, että ”aloita ihan ikioma sijoitus, siitä on sinulle hyötyä. Tämä auttaa saamaan koko taloustilanteesi kuntoon, ja voit lunastaa sitten ensimmäisen sijoituksen vielä myös itsellesi”.

Loputtomasti maksuja

Minä urakoin tämänkin. Koko seuraava vuosi menee siinä, että maksan, maksan ja maksan kaikki vaadittavat maksut. En huomaa, kuinka velkataakkani onkin kasvanut. Kun on aika maksaa minulle toisesta sijoituksestani, yhtiöltä tulee ilmoitus: ”emme voi maksaa, sillä olemme päättäneet yhdistää sijoituksesi, joten tuottosi tulee taas kasvamaan, mutta tämä vaatii hieman lisää rahaa.”

Olen järkyttynyt, ja tässä vaiheessa teen rikosilmoituksen suomalaiselle poliisille. Teen ilmoituksen myös yhdysvaltalaisen FBI:n puolelle. Mutta koen olevani todella yksin katsellessani lainamäärä ja huomaan, että lista on aika kattava; siellä on Avida, Saldo Bank, TF Bank, Big Bank, Bondora ja lopulta lainat yhdistävä Bluestep Pankki.

En hyväksy mitään pikalainoja normaalissa elämässäni. En edes ymmärrä, miten olen voinut tähän ajautua. Ainoat lainani ovat olleet asuntolaina ja autolaina.

Herman kertoo, että hän ei voi tänäkään vuonna tulla, koska hänellä on työmatka Buckinghamin palatsiin – parhaimmat treidaajat on kutsuttu sinne. Mutta hänellä on suunnitelma, että hän aikoo tulla sieltä Suomeen vastoin yhtiön sääntöjä.

Hänellä oli suunnitelma, joka ei kuitenkaan toteutunut.

Romanssihuijattujen kokemuksia: Zenyan tarinan kuvituskuva

Todellisuus huijauksen uhrina

Tässä tilanteessa katselen itseäni ja kaipaan apua. Olen yksin. Olen kadottanut itseni. Olen kadottanut omanarvontuntoni. Tiedostan ja ymmärrän, että olen huijauksen uhri. Poliisi pitää edelleenkin sijoitusta mahdollisesti totena, mutta antaa Rikosuhripäivystyksen yhteystiedot, ja sieltä neuvotaan Nettideittiturvaan.

Olen kantanut sisälläni salaista tilannetta. Olen huijattu, ja olen rakentanut koko elämääni uusiksi. Uskallan lopulta puhua yhdelle ja sitten toiselle ystävälleni. Tämä on minulle tärkeää, koska alan voimaan todella huonosti.

En tiedä mitä teen.

Tässä tilanteessa ymmärrän sen, että menetys on kova. Olen saanut yritykseltä yhteensä kymmenen dollaria kolmen vuoden aikana tekemistäni sijoituksista. Ulosotto on edessä. Katselen käräjäoikeuden papereita. Olen menettänyt oman pienen taloni, tonttini ja autoni verran rahaa. En tiedä kuinka pärjään. Prosessi on vielä vahvasti kesken.

Kirjoittaja

Zenya


Oletko sinä tai läheisesi kohdannut romanssihuijauksen ja tarvitset tukea?